Stigun ruokalakko, osa 296

Stigua ei nyt taas tänään huvittanu syödä. Pyysin nätisti, houkuttelin, lahjoin telkkarilla, uhkasin telkkarioikeuksien epäämisellä jollei syö. Kaikki keinot käytössä.

Seuraava keskustelu käytiin.
Minä: Syö nyt vähän.
Stigu: En.
M: Syö.
S: E.
M: SYÖT!
S: E!! [Koska se ei osaa vielä haistatella. toim.huom.]
M: Mikset?
S: En halua.
M: Miksi et halua? Kerro syy, täytyy sanoa miksi.
S: Miksi.
M: ... [sanatonta kiroilua]

Stigun eväät

Lounas meni vähän myöhäiseksi tänään. Kaverilla oli sen verta nälkä, et oppi sanomaan sen. Ruotsiksi.

Noh, pitihän pojalle murua rinnuksille saada. Siinä se aikansa hyvällä ruokahalulla mussutti paikallaan ruokapöydän ääressä. Kulautti vielä kyytipojaksi pullollisen maitoa päälle, röyhtäs, kiitti ruoasta ja häippäs olohuoneeseen kattomaan telkkaria. Mulle jätti kaiken siivoamisen. Taas. (Tästä täytyy vielä keskustella herran kanssa.)

Ihan kaikkea ei kuitenkaan jaksanut syödä, annos oli melko iso. Koska itse en ollut syönyt, niin lusikoin lautaselta loput omaan suuhun. Yhtäkkiä Stigu tunnistaa (ilmeisesti) äänen joka lähtee kun lusikka kilisee posliinilautasta vasten. Kauheeta vauhtia hyökkää olohuoneesta kiljuen. "PAPPA STOPPIA, PAPPA STOPPIA!!!".

Too late, olin syönyt kaiken. Näytin vielä tyhjän lautasen. Kauhee huuto ja mulkoilu. Annoin keksin, rauhottu. Oppiipaha pitämään huolen omista eväistään.

Vuoden faija keittää nyt kaffet.

Itket ja syöt!

Kuvan chilit eivät liity tapaukseen, mutta ovat omaa tuotantoa.

Söin eilisiä kanansiipiä. Stigu istui pöydän päässä ja vaati päästä osingoille. Kovaäänisesti. Annoin pienen palan. Rupes itkemään. Oli ilmeisesti turhan mausteisia. Ainoa ajatus mun päässä oli "Saaplarin itkupilli, tässä talossa syödään chiliä."

Noh, pikkumies ei lannistunut. Halusi lisää. Söi ja itki taas. Ajattelin tällä kertaa, että tavallisen hölmö kaveri, mutta kipu on hyvä opettaja.

Mitä tämä pieni ja hölmö ihminen tekee seuraavaksi? Kyllä, aivan oikein. Vaati lisää. Tässä vaiheessa alan jo uskomaan, että tuollainen määrä jääräpäisyyttä on jo periytynyttä. Olin salaa hieman ylpeä. Samalla kun Stigu pärskii, sylkee ja itkee.

Ihastelin pikkumiehen sitkeyttä kun hän yllätti täysin. Neljäs pala. Nyyhkytti jo ennenkuin laittoi suuhunsa. Oli nähtävästi oppinut, että kohta sattuu. Sitä mitä sen jälkeen tapahtui, en olisi koskaan osannut edes villeimmissä unissani kuvitella. Itkua vääntäen kaveri TYÖNTÄÄ KÄDELLÄ LEUASTA SUUTA KIINNI!!

Arvoisat lukijat, kanssafaijat ja muut sunnuntaina kahvia sänkyyn odottavat: Saanko esitellä: Stigu - seuraava Vuoden Faija!

Vuoden Faija pyyhkii ylpeyden kyyn...roskia silmäkulmista. Suku jatkuu!