Kvalitetstid med Limppu

Bilden tagen från "Vad hände med stjärnorna?"

Som trebarnspappa måste man se till att de äldre inte blir utan upppmärksamhet. Speciellt viktigt är det som pappa att sköta relationen till dotter/döttrar. Dom lär ska testa mot pappan vad karlar går för. Pröva gränser. Pappan är ju en rollmodell och dotterns första manliga kontakt i livet. Skit också...

Nå, vi går inte desto mera in på det där nu. Eller senare heller. Aldrig, nu när jag tänker på det noggrannare. Det ni nyss läste förstörs automatiskt om 5...4...3...

Limppu och jag tog en vända till bio på tumis. Tror det är en av dom första gångerna vi två gjort nåt tillsammans. Så där på riktigt. Tanken var att åka till stan med buss, ladda famnen full med "pockporn", godis och läsk och sedan sätta oss i salen och se Emil i Lönneberga (för n:te gången). Nu i animerat format. Nåt slag av jubileumsår eller nåt.

Det började som vanligt. Reklamer i en kvart. Reklamer för tv-spel, hamburgare, godis, etc som tillför till ett hälsosamt och inspirerande liv för 6-åringar. När lamporna slocknade och filmen på riktigt började, hängde jag med i en kvart. Kanske 20 minuter. Sen började realiteterna komma mej ifatt och jag somnade. Asså fan va skönt!!! Man bara måste ta tillfället i akt när det ger sej. En 40 minuters power nap medan Limppu kollar på film och käkar popcorn. Kvalitetstid!

Årets fassja har skött sitt igen.

PS. Länken under bilden för till ett intressant blogginlägg om vad som hände med stjärnorna i Astrid Lindgren -filmerna. Karlsson på Taket tycks fortfarande bo hemma hos mossjan sin. Men det är väl en världslig sak och ingenting att bråka om.

Tulevaisuuden voittaja

Vanhempana sitä aina miettii minkälaisia omista lapsista tulee vanhetessaan. Mitä valintoja tekevät. Löytävätkö itselleen juuri sen jutun jolle palavat. Haluavatko olla parhaita siinä mitä tekevät vai surffailla muiden tomuissa.

No tuohon viimeiseen voin faijana vaikuttaa. Raipe on pitkään kinunnut erää pöytälätkää. Eilen sille sitten löydettiin yhteinen aika. Siivottiin tilaa pöydältä, valittiin joukkueet (hän valitsee aina Suomen, osoittaa pojan olevan ainakin toistaiseksi oikeilla raiteilla) ja pistettiin peli käyntiin, ensimmäinen 9:ään voittaa. Melko nopeasti peli oli Ruots...mulle 4-1 eikä mun riemulla ollut rajaa. Hetken kuluttua naapuri olikin kirinyt tilanteeksi 6-4. Piti laittaa jo talenttia peliin, ettei nappula pääse yllättämään.

Lopuksi voitin 9-7. Huh!! Sen jälkeen alkoi pedagoginen osuus. Dude oli mieli maassa tappion takia. Oli jopa lahjoittanut yhden omarin mulle. Niin minäkin hänelle, mutta mun oli paljon siistimpi. Tietenkin. Hirmulämäri kaverin tolppaan josta se kimposi oma veskarin sipulin kautta yläpesään. Kaikki nämä sai Raipen mielen sen verran mustaksi, että tunteita purettiin hetki lätkäpöytään. Täällä jopa ehdotettiin mun veskarin poistamista kentältä melko jarkkoruutumaisin keinoin, jotta kaveri voittaisi.

Voittajaksi ei opi voittamalla, vaan häviämällä. Koska häviäminen on hanusta! Suomalaisena paras oppi tulee ottamalla lätkässä neppariin Sveduilta. Huomenna odotan voittoa jäällä Duden omassa sarjapelissä.

Vuoden faija on taas isyyden huipulla.