Kvalitetstid med Limppu

Bilden tagen från "Vad hände med stjärnorna?"

Som trebarnspappa måste man se till att de äldre inte blir utan upppmärksamhet. Speciellt viktigt är det som pappa att sköta relationen till dotter/döttrar. Dom lär ska testa mot pappan vad karlar går för. Pröva gränser. Pappan är ju en rollmodell och dotterns första manliga kontakt i livet. Skit också...

Nå, vi går inte desto mera in på det där nu. Eller senare heller. Aldrig, nu när jag tänker på det noggrannare. Det ni nyss läste förstörs automatiskt om 5...4...3...

Limppu och jag tog en vända till bio på tumis. Tror det är en av dom första gångerna vi två gjort nåt tillsammans. Så där på riktigt. Tanken var att åka till stan med buss, ladda famnen full med "pockporn", godis och läsk och sedan sätta oss i salen och se Emil i Lönneberga (för n:te gången). Nu i animerat format. Nåt slag av jubileumsår eller nåt.

Det började som vanligt. Reklamer i en kvart. Reklamer för tv-spel, hamburgare, godis, etc som tillför till ett hälsosamt och inspirerande liv för 6-åringar. När lamporna slocknade och filmen på riktigt började, hängde jag med i en kvart. Kanske 20 minuter. Sen började realiteterna komma mej ifatt och jag somnade. Asså fan va skönt!!! Man bara måste ta tillfället i akt när det ger sej. En 40 minuters power nap medan Limppu kollar på film och käkar popcorn. Kvalitetstid!

Årets fassja har skött sitt igen.

PS. Länken under bilden för till ett intressant blogginlägg om vad som hände med stjärnorna i Astrid Lindgren -filmerna. Karlsson på Taket tycks fortfarande bo hemma hos mossjan sin. Men det är väl en världslig sak och ingenting att bråka om.

Tulevaisuuden voittaja

Vanhempana sitä aina miettii minkälaisia omista lapsista tulee vanhetessaan. Mitä valintoja tekevät. Löytävätkö itselleen juuri sen jutun jolle palavat. Haluavatko olla parhaita siinä mitä tekevät vai surffailla muiden tomuissa.

No tuohon viimeiseen voin faijana vaikuttaa. Raipe on pitkään kinunnut erää pöytälätkää. Eilen sille sitten löydettiin yhteinen aika. Siivottiin tilaa pöydältä, valittiin joukkueet (hän valitsee aina Suomen, osoittaa pojan olevan ainakin toistaiseksi oikeilla raiteilla) ja pistettiin peli käyntiin, ensimmäinen 9:ään voittaa. Melko nopeasti peli oli Ruots...mulle 4-1 eikä mun riemulla ollut rajaa. Hetken kuluttua naapuri olikin kirinyt tilanteeksi 6-4. Piti laittaa jo talenttia peliin, ettei nappula pääse yllättämään.

Lopuksi voitin 9-7. Huh!! Sen jälkeen alkoi pedagoginen osuus. Dude oli mieli maassa tappion takia. Oli jopa lahjoittanut yhden omarin mulle. Niin minäkin hänelle, mutta mun oli paljon siistimpi. Tietenkin. Hirmulämäri kaverin tolppaan josta se kimposi oma veskarin sipulin kautta yläpesään. Kaikki nämä sai Raipen mielen sen verran mustaksi, että tunteita purettiin hetki lätkäpöytään. Täällä jopa ehdotettiin mun veskarin poistamista kentältä melko jarkkoruutumaisin keinoin, jotta kaveri voittaisi.

Voittajaksi ei opi voittamalla, vaan häviämällä. Koska häviäminen on hanusta! Suomalaisena paras oppi tulee ottamalla lätkässä neppariin Sveduilta. Huomenna odotan voittoa jäällä Duden omassa sarjapelissä.

Vuoden faija on taas isyyden huipulla.

Viinihifistelijäfaijan arkea

Mun tekee mieli punaviiniä. Taas.

Lyhyt ratkaisu: Pullo kaapista, korkki auki ja kurkusta alas.

Pitkä ratkaisu: Tajua, että tunnin kuluttua tekee mieli. Valitse hyvä pullo säilytykseen tarkoitetusta viinikaapista, jossa tasainen 13°C:n lämpötila*, tärinätön kompressori ja UV-suojattu lasiovi takaavat parhaimman säilytysympäristön viineille. Ota pullo pöydälle lämpiämään. Avaa pullo noin puolen tunnin kuluttua ottamaan hieman happea. Odota toiset 30 minuuttia kunnes punaviinin lämpötila on nauttimiseen sopivat 16-18°C. Ota pullo ja lasi mukaasi ja istahda sohvalle. Kaada viiniä lasiin. Haistele. Katsele väriä. Huljuta. Seuraa kyyneleitä lasin reunassa. Ota pieni määrä viiniä suuhun. Maistele. Pyörittele sitä suussa kielen kaikilla makureseptoreilla. Ime huulten välistä hieman ilmaa. Huomaa kuinka viini suussa avautuu entisestään. Nielaise. Analysoi maku.

Viimeinen dilemma tässä vielä on se, ettei pulloa viitsi avata, ellei oo kaveria jonka kanssa juoda. Yksin ei ihan joka ilta haluais koko pulloa tempaista. Ja siis avattua viinipulloahan *ei* laiteta jääkaappiin. Joojoo, on vakuumipumput sun muut. Ei ne silti maistu huomenna enää samalta kuin tänään.

Eräs kylpyhuoneremppaa meille myynyt kaveri kerran tokaisi, kun näki portaiden alla viinikaapin: Harrastatsä vai dokaatsä vaan? Niin, mä tarviin dokausviinejä himaan. Pakissa. NYT! Eli istun taas kuivin suin...

* Tiedän, vähän liikaa valkoviineille, mutta on kompromissi kun käytössä on vain yksi kaappi. Lisäksi meillä punaviinit ovat ne kalliimmat ja niitä on aina enemmän. Alkon sivuilla on tietoa viinien säilyvyydestä ja varastoinnista

Lempinimistä

Mulla on outo tapa keksiä lempinimiä muksuille. Ei pelkästään sellaisia oikeista nimistä johdettuja vaan täysin tuulesta temmattuja.

Työnimet on tietenkin ollut käytössä kaikille. Esikoinen oli Bönis, koska jossain vaiheessa raskautta sikiö oli kutakuinkin kahvipavun kokoinen (kaffeböna). Valokuvat lapsista ovat tietokoneella edelleen bönisbilder (papukuvat) -nimisessä kansiossa. Tyttären kohdalla olimme aivan pomminvarmoja, että taas tulee poika. Työnimeksi tuli varsin sukupuolivärittynyt Jügge (Jürgen). No eihän siitä mitään poikaa sitten tullut. Tämä uusin tapaus oli Bullen (Pulla). Se oli diktaattorimainen päätös tyttären suusta ja sitä ei menty muuttamaan.

Työnimien käyttö hiipuu aina jossain vaiheessa. Lempinimet sen sijaan, niitä on sitten paljon ja ne ovat aktiivisessa käytössä.

Esikoisen lempinimiä on eniten, koska ensimmäinen saa aina parhaimman palvelun vaikka kuinka yrittää vanhempana olla tasapuolinen. Sitä paitsi hänellä on aika puolellaan. Näitä lempinimiä on Reiska, Raipe, Rajmånd, Dude, Killen ja Pysen vain muutamia mainitakseni. Dude on melko ahkerassa käytössä kuten on Reiskakin.

Tyttärelle nimiä on vähemmän. En tiedä miksi. Ehkä tytölle on vaikeampi keksiä lempinimiä. Ehkä en ole vain jaksanut keksiä niitä hänelle. Oikeastaan niitä on vain yksi: Limppu. Toisen keksin juuri äsken ja Lissu saikin sääliviä katseita riemun kiljahdusten saattelemana. Hyvä lempinimi siis.

Kuopuksen ristin äsken Stiguksi. Koska Stigu on just hyvä lempinimeksi lapselle. Kassu on myös ollut käytössä jo pari päivää, mutta se ei napsahda samalla tavalla mun suussa. Sitä paitsi se ei ole mun keksimä, joten eihän se voi olla hyvä. Eihän. Lapsiparka, ei tiedä mihin perheeseen päätti syntyä.

Lapsille kollektiivisia nimiäkin on. Skidit, muksut ja skloddit, nämähän ovat käytössä monessakin perheessä kun vanhemmat puhuvat lapsistaan aikuisseurassa. Mulla on tietenkin myös omia tähänkin tarpeeseen. Urpot, termiitit, termarit ja terroristit.

Koska tässä perheessä minä päätän lempinimet. Muut perheenjäsenet päättävät sitten oikeat nimet.

Tack - Kiitos - Thank you

Tack alla vänner, bekanta och övriga Twitterföljare / Facebookvänner! Ni är alldeles för många för att tacka var för sej, så jag smyger in här på bloggen och tackar alla kollektivt den här vägen.

Har varit överväldigande att se hur många som kommit ihåg oss. Stigu höttar också spastiskt med näven.

--------------------------------------------------------

Kiitos kaikki ystävät, tuttavat ja muut satunnaiset Twitterseuraajat ja Facebookkaverit! Onnitteluja tuli aivan liikaa, että ehtisin ja voisin kaikkia erikseen kiittää, joten teen sen yhteisesti tämän blogin kautta.

On ollut mahtavaa nähdä kuinka moni on halunnut muistaa meitä. Stigu peukuttaa takaisin.

--------------------------------------------------------

Thank you friends, acquaintances and all of you on Twitter and Facebook! You're far too many to thank individually, so I thought I'd sneak a collective Thank You via this blog to you.

It's been overwhelming to see how many of you have wanted to share a moment of thought with us. The Stig hails you with a clenched fist.

Skidille urheiluoppia

Kävin skaffaa skidille jotain snadii. Okei, onhan toi heti alkuun vähän liian iso, mut tässä on nyt kyseessä perheenlisäys. IFK-perheeseen.

Tässä perheessä urheiluhulluus on pakotetusti periytyvää. Lätkässä on vain yksi. En gång - Alltid. Fudiksessa asiat monimutkaistuu. Me miehet kannatetaan tasan kahta joukkuetta: FC Bayern München ja DFB, eli Saksan maajoukkuetta. Damit basta!

Noi naiset sen sijaan. No, mistä aloittaisin? Kaikki lähtee ulkonäöstä, söpöyskertoimesta. On Messiä, Iniestaa, CeeÄrSeiskaa, jne. Ja sitte tietysti Zlatan. Kaikkia kannustetaan, kunhan söpöt voittaa. Saksalaisia kuulemma voisi kannustaa, jos siellä olisi söpöjä. Mutta ainuttakaan ei ole löytynyt. Aijaaha! No mä nostelen pokaaleja sillä välin kun noi itkupillit kierii äitiä ikävöiden saksalaista Blitzkriegiä pakoon.

Lasten suhteen tilanne on fudiksen osalta nyt 1-1. Dude on mm. sanonut Messistä (valittu maailman parhaimmaksi jotain 27 kertaa putkeen, epäilen naisten salaliittoa), että se on aivan pas...tosi huono. "Eihän sillä pysy edes pallo jalassa ja kaatuilee koko ajan." Oppi mennyt perille. Tytär sen sijaan tsiigailee jo hemmoja. Ainaki ääneen lausuttujen kommenttien perusteella. Sinne meni. Onneksi hän ei juurikaan jaksa urheilua ollenkaan.

Kolmannen kanssa on nyt sitten oltava varuillaan, ettei harhaopit pääse sekoittamaan pienen päätä. Avaan täyden tykistötulen päivästä yksi.

Ai niin, FCB on meillä sitten Bayern, ei se Messin hymypoikapoppoo. Es kann nur einen FCB geben.

Supa barnsängsskål

Hittade en intressant artikel av Institutet för de inhemska språken då jag googlade det finska varpajaiset. Svaret tycks vara "barntå".

Det som ändå främst fäste min uppmärksamhet var det inledande stycket.

I modern finska förekommer ett ord varpajaiset som beteckning för festligheter i samband med att ett barn har blivit fött; mestadels handlar det om att den nyblivne fadern firar den lyckliga nedkomsten tillsammans med sina kompisar. I praktiken blir det ofta ett trivialt supkalas ”pojkar emellan” medan hustrun ligger på BB.

Liksom hurdå "trivialt supkalas"? Jag är chockad. Förresten tänker jag supa barnsängsskål / fira barntårna / supa trivialt på lördag (imorgon). Oberoende om det finns en bebis att göra det för eller inte. Bara att knipa ihop där hemma nu. What could go wrong? Ok? Ok.

Isäblogi

Taas yksi isäblogi? KYLLÄ! Miksi? Siksi, että tarvitsen jonkun paikan räyhätä ja rähjätä asioista isyyteen liittyen.

Meille syntyy kolmas. Tai olisi pitänyt jo. Yliajalla ollaan tänään jo viikon verran. Poika (9) syntyi viikon myöhässä ja tytär (6) viikon etuajassa. Tyypillistä hänelle, kauhea kiire on edelleen. Kolmannen lajike on edelleen tuntematon.

Aikaisemmat synnytykset menivät hyvin. Kai. Tosin edellisestähän on jo se kuusi vuotta, joten en ehkä muista enää niin tarkkaan. Tällä kertaa kaikki on kuitenkin toisin. Olen hermona. Aivan riekaleina. Pelkään. Kärsimätön. En osaa tarkkaan sanoa mikä nyt vaivaa. Ehkä ikä. Ehkä se, että ensimmäisen kanssa kaikki oli uutta. Toisen kanssa suurin osa tuttua ja oli aikaa keskittyä muihin asioihin mitä silloin tapahtuu. Noi on nyt nähty. Kolmannen kanssa on aikaa panikoida. Viime viikot ovat olleet helvettiä!

Itse odotus on sujunut normaalisti. Ei kummempia hikkoja, ei ongelmia. Itse asiassa, aikaisempien kanssa on ollut niitä sun näitä epäilyjä kaikesta ja ei mistään. Nyt kun tässä aika käy vähiin, olen hajoamassa atomeiksi. Sen lisäksi, itse synnytystä en odota lainkaan. Huutoa, murtuneita sormia, mustelmia, väsymystä, paniikkia, pelkoa, kipua ja tuskaa. Ja sitten tietenkin ne vaimon jutut.

Loppuun heitän tarinan tosielämästä kuuden vuoden takaa.

Olimme juuri saaneet tyttäremme. Tepastelimme, vauva sylissä, hyväkuntoisina (myös vaimo) pitkin haikaranpesän käytäviä. Ikään kuin tarkastelisimme tiluksia. (Olemmehan suomenruotsalaisia.) Kätilöt kysyivät haluammeko tulla tervehtimään ryhmää tulevia vanhempia. Kertomaan fiiliksiä syntymästä. Mikä ettei ajattelimme ja siirryimme huoneeseen, jossa istui odotusta täynnä olevia äitejä ja pelonsekaisia isiä. Vaimo aloitti kertomalla oman tarinansa. Kaikesta.

Sitten oli minun vuoro. Valitettavasti. Niiden muiden kannalta siis. Urheilupiireistä tuttuun kysymykseen miltä synnytys tuntuu vastasin lyhyen ytimekkäästi: Aivan kauhealta! Hirvittävältä! Vihaan koko tapahtumaa. Eihän siinä tilanteessa ole mitään hyvää. Huutoa, murtuneita sormia, verta, kyyneliä, jne.

Hiljaisuus laskeutui. Kaikki katsoivat toisiaan. Tulevat vanhemmat pissivät housuihinsa. Kätilöt ottivat tuiman WTF-ilmeen kasvoilleen ja katsoivat minua syvälle silmiin. "Noniin, kiitos, että tulitte. Tsemppiä jatkoon. Me jatkamme tästä."

Työni siellä oli tehty ja saatoimme jatkaa tiluksien tarkastamista.

En pappablogg

Igen en pappablogg? JA! Varför? För att jag behöver avreagera mej.

Vi väntar vårt tredje. Dom två andra är 9 och 6 (nästan). Vet inte vilken sort trean är, men beräknade dagen var 24.10. En vecka över idag. Våra tidigare har fötts en vecka sen och en vecka innan. Dom gick väl bra. Minns inte så exakt mera. Som sagt, 6 år sen senast.

Men nu är det annorlunda. Jag är så jävla nervös. Rädd. Otålig. Kan inte sätta fingret på vad det egentligen är som är så annorlunda. Kanske åldern. Kanske det att med första var precis allting nytt. Med andra var det mesta bekant och man kunde mer fästa uppmärksamhet på små saker. Detaljer runt omkring en. Nu har jag sett det. Been there, done that. Med trean har jag tid att panikera. Fan allt är ju hemskt nu dom sista veckorna.

Själva väntetiden har väl varit som förut. Inget speciellt där. Men nu när det börjar dra ihop sej, börjar jag gå upp i limningen. Dessutom ser jag inte speciellt mycket fram emot själva födseln. Skrik, brutna fingrar, blåmärken, trötthet, panik, rädsla, smärta. Och så det där med frun förstås.

Avrundar med en anekdot, true story, från sex år tillbaka.

Vi hade nyss fått vår dotter. Vi, också frun, var vid god vigör och ägde korridorerna med bebben i famnen. Barnmorskorna frågade om vi ville komma och hälsa på en grupp med blivande föräldrar och kanske berätta lite hur vi upplevt födseln. Vi gick med på det och gick in i ett rum med mer eller mindre förväntansfulla mödrar och skräckslagna pappor. Frun berättade först hur det var ur hennes synvikel. Att föda.

Sen blev det min tur. Tyvärr. Tyvärr för dom andra alltså. På frågan hur det kändes svarade jag kort och gott: För jävligt! Hemskt! Hatar hela tillställningen. Finns ju ingenting bra just i den stunden. Skrik, blod, tårar, knäckta ben osv.

Alla såg på varandra. Blivande föräldrarna kissade på sej. Barnmorskorna tog en skarp WTF-blick i ansiktet och såg mej rakt i ögonen. "Nåja, tack för att ni kom. Lycka till i fortsättningen."

My work was done there och vi kunde fortsätta äga korridorerna.