Isäblogi

Taas yksi isäblogi? KYLLÄ! Miksi? Siksi, että tarvitsen jonkun paikan räyhätä ja rähjätä asioista isyyteen liittyen.

Meille syntyy kolmas. Tai olisi pitänyt jo. Yliajalla ollaan tänään jo viikon verran. Poika (9) syntyi viikon myöhässä ja tytär (6) viikon etuajassa. Tyypillistä hänelle, kauhea kiire on edelleen. Kolmannen lajike on edelleen tuntematon.

Aikaisemmat synnytykset menivät hyvin. Kai. Tosin edellisestähän on jo se kuusi vuotta, joten en ehkä muista enää niin tarkkaan. Tällä kertaa kaikki on kuitenkin toisin. Olen hermona. Aivan riekaleina. Pelkään. Kärsimätön. En osaa tarkkaan sanoa mikä nyt vaivaa. Ehkä ikä. Ehkä se, että ensimmäisen kanssa kaikki oli uutta. Toisen kanssa suurin osa tuttua ja oli aikaa keskittyä muihin asioihin mitä silloin tapahtuu. Noi on nyt nähty. Kolmannen kanssa on aikaa panikoida. Viime viikot ovat olleet helvettiä!

Itse odotus on sujunut normaalisti. Ei kummempia hikkoja, ei ongelmia. Itse asiassa, aikaisempien kanssa on ollut niitä sun näitä epäilyjä kaikesta ja ei mistään. Nyt kun tässä aika käy vähiin, olen hajoamassa atomeiksi. Sen lisäksi, itse synnytystä en odota lainkaan. Huutoa, murtuneita sormia, mustelmia, väsymystä, paniikkia, pelkoa, kipua ja tuskaa. Ja sitten tietenkin ne vaimon jutut.

Loppuun heitän tarinan tosielämästä kuuden vuoden takaa.

Olimme juuri saaneet tyttäremme. Tepastelimme, vauva sylissä, hyväkuntoisina (myös vaimo) pitkin haikaranpesän käytäviä. Ikään kuin tarkastelisimme tiluksia. (Olemmehan suomenruotsalaisia.) Kätilöt kysyivät haluammeko tulla tervehtimään ryhmää tulevia vanhempia. Kertomaan fiiliksiä syntymästä. Mikä ettei ajattelimme ja siirryimme huoneeseen, jossa istui odotusta täynnä olevia äitejä ja pelonsekaisia isiä. Vaimo aloitti kertomalla oman tarinansa. Kaikesta.

Sitten oli minun vuoro. Valitettavasti. Niiden muiden kannalta siis. Urheilupiireistä tuttuun kysymykseen miltä synnytys tuntuu vastasin lyhyen ytimekkäästi: Aivan kauhealta! Hirvittävältä! Vihaan koko tapahtumaa. Eihän siinä tilanteessa ole mitään hyvää. Huutoa, murtuneita sormia, verta, kyyneliä, jne.

Hiljaisuus laskeutui. Kaikki katsoivat toisiaan. Tulevat vanhemmat pissivät housuihinsa. Kätilöt ottivat tuiman WTF-ilmeen kasvoilleen ja katsoivat minua syvälle silmiin. "Noniin, kiitos, että tulitte. Tsemppiä jatkoon. Me jatkamme tästä."

Työni siellä oli tehty ja saatoimme jatkaa tiluksien tarkastamista.