Vanhempana sitä aina miettii minkälaisia omista lapsista tulee vanhetessaan. Mitä valintoja tekevät. Löytävätkö itselleen juuri sen jutun jolle palavat. Haluavatko olla parhaita siinä mitä tekevät vai surffailla muiden tomuissa.No tuohon viimeiseen voin faijana vaikuttaa. Raipe on pitkään kinunnut erää pöytälätkää. Eilen sille sitten löydettiin yhteinen aika. Siivottiin tilaa pöydältä, valittiin joukkueet (hän valitsee aina Suomen, osoittaa pojan olevan ainakin toistaiseksi oikeilla raiteilla) ja pistettiin peli käyntiin, ensimmäinen 9:ään voittaa. Melko nopeasti peli oli Ruots...mulle 4-1 eikä mun riemulla ollut rajaa. Hetken kuluttua naapuri olikin kirinyt tilanteeksi 6-4. Piti laittaa jo talenttia peliin, ettei nappula pääse yllättämään.
Lopuksi voitin 9-7. Huh!! Sen jälkeen alkoi pedagoginen osuus. Dude oli mieli maassa tappion takia. Oli jopa lahjoittanut yhden omarin mulle. Niin minäkin hänelle, mutta mun oli paljon siistimpi. Tietenkin. Hirmulämäri kaverin tolppaan josta se kimposi oma veskarin sipulin kautta yläpesään. Kaikki nämä sai Raipen mielen sen verran mustaksi, että tunteita purettiin hetki lätkäpöytään. Täällä jopa ehdotettiin mun veskarin poistamista kentältä melko jarkkoruutumaisin keinoin, jotta kaveri voittaisi.
Voittajaksi ei opi voittamalla, vaan häviämällä. Koska häviäminen on hanusta! Suomalaisena paras oppi tulee ottamalla lätkässä neppariin Sveduilta. Huomenna odotan voittoa jäällä Duden omassa sarjapelissä.
Vuoden faija on taas isyyden huipulla.
No comments:
Post a Comment